Sivujen viime päivityksestä on kulunut jonkin aikaa. Kotona on koneet niin varattuna, että ehdin koneelle nyt lomallani ja lasten ollessa koulussa. Pikaisesti pitää nytkin toimia, koska puolen tunnin päästä lapset tulevat jo koulusta ja ajavat minut koneelta pois. Olen tehnyt talven ahkerasti kortteja ja nyt kesällä iski helmivimma. Ystäväni on tilanut minulta useita koruja ja tilanne on nyt se, että hänen sukulaisensa ja työkaverinsa Ruotsia myöten ovat halukkaita ostamaan. Annoinkin viime viikolla ystävälleni pussillisen koruja näytille ja eilen hän soitti, että kaikki olivat menneet. Ei muuta kun uutta helmeä vaijeriin. Tämä onkin niin ihanaa hommaa, että voisin tehdä aamusta iltaan, työ vain alkaa maanantaista lähtien häiritä helmiharrastustani. Alle olen liittänyt muutamia jo maailmalle lähteneitä helmiä.